Alkamisaika on aikaistettu!

Pääsemmekin jo aloittamaan tiistaina 17.8.2010 kello 19:00.
Ensimmäisellä harjoituskerralla testataan kesän kunto :)
Alkeiskurssilla kevyempää tutustumista lajiin.

Kohta ne alkaa…

…nimittäin treenit!

Näillä näkymin aloitamme treenit torstaina 19.8.2010.
Alkeiskurssi alkaa samaan aikaan, eli kaikki kaverit ja muut mukaan ja aloittamaan uusi mukava harrastus. Kaikki vanhat harrastajat, joilla on tullut pieni tai vähän pitempikin tauko, voisivat ryhdistäytyä ja jatkaa siitä mihin jäätiin.

Seuratkaa tällä saitilla mahdollisia muutoksia aloitusaikaan.
Harjoitusajat ovat samat kuin viime kaudella, eli:

tiistaina 19:00 – 21:00
tostaina 16:30 – 17:30
lauantaina 15:00 – 17:00

Kauden viimeinen harjoitus lauantaina 29.5.2010

Kauden viimeinen harjoitus pidetään lauantaina ja harjoituksen vetäjänä toimii Juho. Jyrki on vielä kipeänä ja minulla muuta menoa. Kaikki joukolla mukaan!

Pidämme kesätaukoa harjoituksista koulun kiinniolon ajan, kesäkuun alusta elokuun alkuun. Seuraa ilmoittelua sivuillamme milloin ensimmäinen harjoitus alkaa. Päivitän sivuja heti kun saan tietää meidän uudet harjoitusajat.

Hyvää kesänalkua kaikille.

Uusia mustia vöitä Kaarinaan

Kaarinan seuran oma kasvatti, Jyrki Eerola, on saanut 18.5.2010 pidetyissä vyökokeissa 1 Dan mustan vyön. Tämä oli ensimmäinen kerta seuran historiassa. Jyrki aloitti lajin harrastamisen vuonna 2003 11 vuotiaana. Saavutukseen Jyrkiltä on siis kulunut noin 7 vuotta. Muita meriittejä on mm. ottelun juniorien SM-pronssia vuodelta 2008.

Vesa Keskinen on aloittanut lajin harrastamisen 80-luvun puolivälissä ja on siis ollut lajin parissa jo yli neljännesvuosisadan. Vesa on myös ollut seuran toisena valmentajana melkein heti seuran perustamisen alusta (90-luvun alkupuolella).

Onnittelut molemmille uusista vyöarvoista.
Niin kuin monesti on sanottu, kirjaimet on opittu ja nyt opetellaan lukemaan.

Noin Seitsemän Taekwondo Veljestä Cup 6.3.2010

Hwarang Taekwondo Nurmijärvi järjestää Suomen taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun.
Mukana ovat myös aloittelija-, harrastaja-, sekä seniorisarjat.

Kilpailukutsu

seuraavat »